Hit enter after type your search item

Erilaisia polkupyöriä

You are Reading..

Erilaisia polkupyöriä

Pyöräilyn edut ovat lukuisat: kunto kasvaa, hapenottokyky paranee, luontoa säästyy, taajamien äänisaaste vähenee ja liikenneruuhkat pienenevät. Ihmisiä kannustetaan työmatkapyöräilyyn erilaisin porkkanoin, kuten veroeduin ja joskus jopa palkkalisien muodossa. Polkupyörä on tästä huolimatta paljon muutakin kuin pelkkä kulkuväline kahden karttapisteen välissä.

Suurimman ja näkyvimmän käyttäjäryhmän kuitenkin muodostavat arkipyöräilijät, joiden menopeleissä on yllättävänkin paljon eroavaisuuksia. On maantiepyörää, jopoa, perinteistä Helkamaa, fatbikeä eli “läskipyörää”, sähköpyörää ja vaikka minkälaista mankelia. Pyörämarkkinoilta löytyy useita variaatioita sen mukaan, hakeeko ostaja tietyn mallista runkoratkaisua tai haluaako hän enemmän vaihteita kuin mitä perinteisessä arkipyörässä on. Ja mikä parasta kansanterveydellisestä näkökulmasta ajateltuna: polkupyöriä saa kaupasta sangen edullisesti jopa uutena. Pyörään voi helposti upottaa kyllä tuhansiakin euroja, mutta hyvä kulkuneuvo irtoaa jo parilla sadalla eurolla.

Jopo ja mummomalli

Kun pyörältä vaatii muutakin kuin ehjät renkaat ja suoran ohjaustangon, on syytä kääntyä ammattilaisen apuun pyöräkaupoille lähdettäessä. Alun perin 60-luvulla esitelty Jopo on vielä tänäkin päivänä yksi trendikkäimmistä kaupunkimenopeleistä, etenkin nuorison keskuudessa. Jopo ei ole nykystandardeilla kovinkaan ergonominen, eikä liioin maastokelpoinen, mutta sellaiseksi sitä ei ole koskaan tarkoitettukaan. Klassinen Jokapojan Polkupyörä nimittäin hurmaa yksinkertaisuudellaan ja turhat krumeluurit – kuten vaihteet -, on jätetty armotta pois. Jotkut nykyiset Jopo-mallit tosin ovat vaihteellisia, poiketen alkuperäisistä versioistaan.

Jopon pahin kilpailija kaupungeissa on mummopyörä, joka on itse asiassa käsite, eikä yksittäinen tuotemerkki. Mummopyörällä tarkoitetaan matalarunkoista, usein kolmivaihteista vanhaa pyörää, joka on jo parhaat päivänsä nähnyt. Näitä myydään ja ostetaan halvalla, ja monen autotallista löytyy vanhempien sukulaisten jälkeensä jättämiä menopelejä, eli “autenttisia” mummopyöriä.

Sähköpyörät

Sähköpyörät ovat yleistyneet Suomessa huimaa vauhtia. Kyseessä on siis pienellä sähkömoottorilla varustettu polkupyörä, jota suosivat erityisesti liikuntarajoitteiset ja pitkiä matkoja säännöllisesti kulkevat pyöräilijät. Alle 250 watin teholla toimivat sähköpyörät lasketaan vielä Suomen tieliikennelaissa tavallisiksi polkupyöriksi, joten niillä saa ajaa turvallisin mielin pyöräteillä, kunhan toki varoo samoja reittejä käyttävää hitaampaa liikennettä.

Sähköpyörien kauppaa heikensi hetkellisesti keväällä 2018 liikenneministeri Anne Bernerin väläyttämä idea sähköpyörien mahdollisesti saamasta verokevennyksestä. Potentiaaliset ostajat jäivät aluksi odottamaan tulevaa hinnanlaskua, mutta toistaiseksi Bernerin julkisuudessa esittämä ehdotus ei ole edennyt konkretian tasolle. Elektroniset kulkupelit ovat silti löytäneet oivan markkinaraon tavallisten polkupyörien ja mopojen välimaastosta, eikä tällä hetkellä ole näköpiirissä niiden suosion yhtäkkistä laskua. Sähköpyöriä suunnitellaan nykyään jopa nuorille ja lapsille, eli markkinat tulevat pikemminkin laajenemaan.

Fatbiket

Fatbikeä eli läskipyörää pidettiin pitkään polkupyörien kummajaisena, mutta nyt se on vakiinnuttanut paikkansa fillarimarkkinoilla. Sen nimi juontuu kulkuneuvon poikkeuksellisen leveistä renkaista: läskipyörän renkaat voivat olla jopa viiden sentin levyiset, ellei jopa isommat.

Fatbike onkin 2000-luvun menestyneimpiä “all terrain” -pyöriä, eli se on polkupyörä, jolla pystyy liikkumaan käytännössä minkälaisessa maastossa tahansa, mihin vuodenaikaan vain. Ehkä sen vuoksi läskipyörät ovatkin lyöneet itsensä läpi juuri lumisessa ja jäisessä Suomessa. Fatbike-pyöräilijät usein kehuvat läskipyöriään kevyiksi ajettaviksi, vaikka sivusta katsottuna isojen renkaiden luulisi enemmänkin haittaavan polkemista.

Kulkuneuvon maasto-ominaisuudet ovat paljon laajemmat kuin tavallisen maastopyörän: jälkimmäinen on suunniteltu enemmän reittiajoon, kun taas läskipyörällä pystyy polkemaan vielä yllättävänkin pehmeässä ja epätasaisessa maastossa. Näistä ominaisuuksista kuluttaja saakin pulittaa useita satoja euroja enemmän kuin tavallisesta polkupyörästä.

Katupyörät

Läskipyörän vastakohtana voidaan pitää erittäin kapeilla renkailla varustettua katupyörää. Kyseessä on siis pelkästään asfalttipinnalle suunniteltu pyörämalli, jonka kaikki ominaisuudet ajavat takaa vain yhtä tarkoitusperää: nopeaa vauhtia.

Runko on kevyt ja kapea, ajo-asento on kilpapyöräilymäisen matala, vanteet ovat isot ja renkaat kapeat. Merkittävissä kansainvälisissä pyöräkisoissa – kuten Tour de Francessa – nähdyt ajoneuvot ovat juuri katupyöriä, vaikkakin ne ovat täysin ammattimaisesti kilpailuolosuhteisiin optimoituja. Kunto- ja kilpapyöräilyssä katupyörä on selkeästi käytetyin malli, mutta hiekkatiellä ajamiseen se ei sovellu lainkaan.

Aerodynamiikan vuoksi mahdollisimman kapeaksi tehty pyörä ei siedä juurikaan epäpuhtauksia ajopinnassa, ja siksi katupyörä harvoin sopii työmatkailijan ainoaksi polkupyöräksi. Moni arkipyöräilijän suosima ominaisuus on jouduttu karsimaan nopeuden maksimoimisen tieltä pois, joten esimerkiksi lapsen turvaistuimen kiinnittämisestä katupyörän taakse on turha edes haaveilla.

BMX- ja muut erikoispyörät

BMX-pyöräily sai alkunsa Kaliforniassa 60-luvulla, kun nuoriso-ohjaaja ja motocross-kuski Ron Mackler rakensi hiekasta pieniä motocross-radan kaltaisia polkuja nuorille. Siitä sai alkunsa suosittu urbaaniharrastus, jonka pääosassa on pienikokoinen, erikoisvarusteltu polkupyörä. Kyseinen BMX-pyörä eroaa kokonsa lisäksi tavallisista fillareista siten, että sen tanko pystyy gyron ansiosta pyörimään vapaasti ympäri, kun taas normaalissa pyörässä vaijerit menisivät solmuun jo ensimmäistä täyttä kierrosta yrittäessä.

BMX:n yksi alalajeista on street, jossa rullalautailun tavoin tehdään temppuja skeittipuistossa. Street-kisoissa pyöriin lisätäänkin erilliset tangot renkaiden keskiöön, jotta kaideliu’ut – eli grindaus – olisivat mahdollisia. BMX-pyöriä ei siis juurikaan katukuvassa näy – skeittiparkkien ulkopuolella -, mutta yksipyöräisiä voi bongata silloin tällöin Suomenkin kaupungeissa. Kokoontaitettava yksipyöräinen on näyttävä kulkupeli, joka on helppo ottaa mukaan ja säilyttää pienessäkin tilassa. Sen ajaminen toki vaatii erityistä taitoa ja tasapainoa.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *